Ei nyppinyt kala, ei. Istuimme iltaa huoltoaseman laiturilla viisivuotiaan kanssa. Alkoi jo nukuttaa, sillä ei ollut muuta seurattavaa kuin liikkumattomat ongenkohot ja Viitostien rekat.
Viimein alkoi tapahtua: laituriin kurvasi puliseva ja rempseä suomalais-virolainen kolmen varttuneemman miehen venekunta. Kulttuurit olivat samalla aaltopituudella eli tolkuttomassa laitamyötäisessä. Kalaan oli lähdetty poikien kesken ja oltiin vapaita kuin taivaan linnut. Vavat sojottivat ristiin rastiin veneen tuhdon alta.
Kysyin, onko saalista tullut? ”No tässähän me”, kuului vastaus ja miehet huojuivat seisomaan pulleissa pilkkihaalareissaan ja oransseissa huomioliiveissään.
Kesti aikansa, ennen kuin he pääsivät kömpimään laiturille ja saivat rantalouhikkoon kierähtäneen kaverinsa taas pystyyn ja polulle. Olivat herrasmiehiä. Koska paikalla oli nainen ja lapsi, niin painottivat varmuuden vuoksi, että ovat menossa baariin kahville.
Kun miehet olivat menneet, kysyin viisivuotiaalta opettavaisesti, oliko hän huomannut, mikä kalamiehillä meni pieleen. Taustalla minulla oli ajatus, että voin valistaa pikkuista siitä, että miehiltä puuttuivat pelastusliivit ja että humalassa ei pitäisi vesillä liikkua.
Viisivuotias mietti kysymystäni hetken ja sanoi: ”Veneen penkille ei saisi jättää makkaroita noin, kun lokit voivat viedä ne”.
No niinpä! Nyt minäkin huomasin tuon vaaranpaikan.
Hyväntuulisen hetken kruunasi se, kun huomasin mitä seiloreiden perämoottorissa luki: SELVÄ. Siinä veneessä ei tosiaan ollut muuta selvää kuin perämoottori.