”Äiti sanoi, että Anneli osaa tehdä kukkaseppeleitä” – kuului yllättävä väite nelivuotiaan remonttireiskan suusta.
Seisoimme kaksistaan piharakennuksen takana jyrkän rinteen päälle tehdyillä rakennustelineillä ja paukuttelimme nauloja. Korjasin lahonnutta ulkoseinää: laudat irti, pystytolppien vaihtaminen ja laudat kiinni.
Remonttireiskalle ”ei” ei ollut vaihtoehto. Ymmärsin häntä hyvin, sillä ei se ollut minullekaan mikään vaihtoehto lapsena, kun kyse oli vasarahommista. Vasarat ja naulat kiehtovat meitä molempia.
Tämäkin pikkureiska oli siis saanut vapaat kädet: käsisaha, toiseksi paras vasarani ja nelituumaiset naulat. Häntä kyllä selvästi himottivat viisituumaisetkin naulat, sillä niitä törrötti siellä täällä naulaparvina.
Laudanpätkiä oli nakuteltu vieriviereen valmista seinää ja telineen lattiavaneria. Hiukkasen sattui esteettiseen silmääni sellainen siilimäinen julkisivukuorrute. Remonttireiska kuitenkin oli todennut viisaasti niiden lisäävän seinän kestävyyttä.
Sitä ei käynyt kiistäminen. Lisäksi hän oli naulannut joukkoon A4-kokoisia piirustuksiaan. Ne olivat kuulemma (rakennus)suunnitelmia minulle. Hän siis itse asiassa oli rakennustyöni valvoja. Onneksi aika lepsu sellainen.
Pääasia, että remonttireiska oli tyytyväinen ja jutusteli kanssani mukavia. Oma työni edistyi sutjakkaan ja seura oli mukavaa.
Yhtäkkiä kysymys kukkaseppeleistä toistui, tällä kertaa astetta vaativampana. Reiska ei selvästikään ollut unohtanut minulle heittämäänsä haastetta.
Vasarointimme oli kaikunut laakson toiselta puolen takaisin, mikä tuplasi nakutuksen määrän. Varmaan vastapäisen rinteen asukkaat arvelivat meidän pudonneen huterilta telineiltämme, kun nakutus yllättäen taukosi.
Hiljaisuus jatkui. Pikasilmäyksellä kartoitin pihan kukkatilanteen: voikukat eivät enää kukkineen. Ne olisivat olleet notkeavartisia ja niistä olisin voinut helposti tehdä seppeleen. Projekti meni siis hankalaksi: tästä en ihan hetkessä selviäisi.
Totesin, että pelastaakseni kasvoni, minun oli uhrattava ainoat kukkivat perennani: jalopähkämö, iiris ja perhoangervo. Mitäs niistä, jäähän niitä jäljellekin ja kasvavat ensi vuonna uudelleen. Sitä paitsi ei tässä kuitenkaan olisi aikaa istuskella puutarhassa ja tuijotella kukkia. Kovavartisina kasveina ne eivät tahtoneet taipua pikaseppeleeksi, joten minun oli käytettävä arveluttavia keinoja eli raudoituslankaa ja maalarinteippiä.
Remonttireiska sai kukkaseppeleensä ja minä sain todistettua seppeleensitomistaitoni. Me molemmat olimme hyvin tyytyväisiä.
